Pala Suomea

Filippiineillä on nyt uusi presidentti, Benigno Aquino III, tuttavallisesti Noynoy. Hän on edesmenneen presidentti Corazon Aquinon poika. Jonka isä oli myös presidentti...

Vaalit menivät odotettua rauhallisemmin. Kun edellisten vaalien aikaisissa mellakoissa kuoli useita satoja, jäi kuolleiden määrä nyt yhdeksään.

Ilmeisesti uudella presidentillä, joka on vasta 40-vuotias, on selkärankaa. Hän nimittäin ilmoitti, ettei aio lopettaa tupakointia, vaikka on mahdollisesti huono esimerkki muille. "Tupakointi on harvoja vapauksia, joita minulla on jäljellä, ja auttaa selviytymään paineista", hän perusteli. Kunnioitettavaa rehellisyyttä; moni olisi taipunut yleisen mielipiteen edessä ja ilmoittanut lopettaneensa. Ja sitten tuprutellut salaa nurkan takana.

Lomailimme viime viikolla Bagiossa, joka sijaitsee parisataa kilometriä Manilasta pohjoiseen vuoristossa 1500 metrin korkeudessa. Tämäkin lomakohde perustettiin 1900-luvun alussa, kun amerikkalaiset tarvitsivat toipumispaikkaa sotilailleen. Täällä allekirjoitettiin myös toisen maailmansodan jälkeinen rauhansopimus Japanin kanssa, jonka jälkeen amerikkalaiset myönsivät Filippiineille itsenäisyyden.

Asuimme hirrestä ja luonnonkivistä rakennetusta hotellissa, joka toi mieleen alppihotellit ja olisi voinut sijaita vaikka Lapissa. Ympärillä oli laajat mäntymetsät, ja muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta olisi voinut kuvitella olevansa vaikka Suomessa. Ilmakin oli viileän raikasta, mikä on syynä siihen, että Bagioon paetaan kesäajan kuumuutta.

Baarista löytyi myös Finlandia-vodkaa! Aamiaisella tarjottiin joulutortun näköisiä leivonnaisia, ja lähtiäislahjaksi saimme mukaamme pullaa! Sokerina pohjalla oli melkein suomalainen eli ruotsalainen sauna, jossa saimme nautiskella kipakoista löylyistä aivan yksinämme. Sinne siis, jos koti-ikävä yllättää...

Tulen Suomeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Toisaalta on ihanaa jättää tämä kuumuus taakse, toisaalta olo on haikea, koska tiedän, että jään kaipaamaan monia asioita: ihmisten ystävällisyyttä ja välittömyyttä, hyvää ja huomaavaista käytöstä, ihania mangoja, pomeloita ja ananaksia, edullista hintatasoa, joka mahdollistaa ylellisyyksiä, joihin Suomessa ei ole varaa: säännölliset mani- ja pedikyyrit, lähes päivittäiset joogatunnit, siivooja, ravintolat ja kahvilat, joissa voi tilata miettimättä hintoja... Torakoihin ja liskoihinkin on jo tottunut.

Nähdään siis pian Suomessa, rakkaat ihmiset!

Ei vappuvapaita!

Harmittiko, kun vappu osui lauantaiksi eikä ylimääräistä vapaapäivää tullutkaan? Halonen olisi voinut tehdä samoin kuin Filippiinien presidentti Arroya: tämä päätti, että vapunpäivä siirretäänkin tänä vuonna maanantaiksi!

Me työhullut suomalaiset emme tietenkään voineet hyväksyä ansaitsematonta vapaapäivää noin vain, etenkin kun seuraavakin maanantai on vaalien takia vapaata. Ilmoitimme opiskelijoille, että tulemme kouluun. Ja niin tulivat kaikki opiskelijatkin. Tätä minä sanon motivaatioksi.

Päivän teemana oli leikit, pelit ja musiikki kieliopin opetuksessa, ja hauskaa oli! Tilasimme pitsaa, opiskelimme imperfektiä Ultra Bran Heikko valo -kappaleen avulla ja puhaltelimme ilmapalloja lasten iloksi.

Ai kenen lasten? Osalla paikallisista suomen kielen opettajista, jotka nyt siis ovat opiskelijoitamme, on lapset mukana koulussa joka päivä. Pienin, kolmivuotias poika, nukkuu päiväunet luokassa olevalla sohvalla. Kukaan lapsista ei häiritse millään tavalla. Yleensä he leikkivät hiljaa toisessa huoneessa - myös kolmivuotias - ja pistäytyvät välillä istumassa äitinsä sylissä vähän aikaa, kun tulee ikävä. Isommat, vanhin on yhdeksän, pitävät huolta pienemmistä.

Kun ihmettelin, miksi lapset eivät vaadi enempää aikuisten huomiota, minulle kerrottiin sen johtuvan siitä, että täällä on niin paljon lapsia joka paikassa. Silti lapset eivät ole mitenkään onnettomia, päinvastoin. Heitä ei myöskään torjuta, vaan aina halutessaan heille on syli ja halauksia tarjolla. En ole kertaakaan kuullut minkäänlaista moitteen sanaa, vaan lapsia ohjataan ystävällisesti, ja kumma kyllä he eivät millään tavalla vastustele saati kiukuttele. Onko siis niin, että mitä enemmän lapset saavat olla keskipisteenä, sitä enemmän he vaativat huomiota?

Palveluyhteiskunnassa

Täällä ymmärtää, mitä käsite hyvä palvelu tarkoittaa.

Se tarkoittaa sitä, että tasokkaassa ravintolassa tarjoilija tuo silkkivuoratun puurasian, josta voit valita sopivan vahvuiset silmälasit, jos et näe lukea ruokalistaa. Viereesi tuodaan myös pieni jakkara, jolle voit asettaa käsilaukkusi, ettei se likaannu lattialla. WC-paperirullan pää on taiteltu kauniisti kolmioksi, ja jokaisen kävijän jälkeen WC-emäntä käy taittelemassa rullan pään uudestaan seuraavaa kävijää varten.

Supermarketin parkkipaikalla on avustaja, joka osoittaa sinulle vapaan ruudun. Marketissa ostoksesi pakataan valmiiksi. Parkkivahti auttaa sinua siirtämään ostokset autoon, ja kun olet valmis ajamaan ulos ruudusta, hän pysäyttää muun liikenteen, niin että pääset vaivatta pois. Tietysti hän odottaa korvaukseksi pientä tippiä, koska hän ei saa palkkaa vaan on työllistänyt itse itsensä. (Jos unohdat tipin, voi olla, että seuraavalla kerralla autoasi on vähän naarmutettu.)

Vaatekaupassa myyjä ottaa valitsemasi vaatteet ja vie ne valmiiksi sovituskoppiin, joka on niin iso, että voit riisuutua ja pukeutua vaivatta - ja ehkä jaksat sovittaa useampiakin vaatteita kuin aluksi oli tarkoitus...

Jonottaessasi liikenneruuhkassa auton ikkunaan koputetaan ja sinulle tarjotaan ostettavaksi juotavaa, hedelmiä tai vaikkapa pölyrättejä. Nämäkin myyjät ovat itsenäisiä yrittäjiä!

Kampaaja hieroo hiustenleikkuun yhteydessä hartiasi ilman eri korvausta ja tarjoaa mahdollisuuden myös mani- ja pedikyyriin. Hiustenpesukin on tehty miellyttäväksi: tuoli kallistuu niin, että olet makuuasennossa, ja niskasi alle laitetaan pieni tyyny.

Nälkä ei pääse yllättämään minään vuorokaudenaikana, koska lähes kaikilla ravintoloilla on ilmainen kotiinkuljetus, joillakin jopa 24 tuntia vuorokaudessa. Jos vaikka mieli alkaa tehdä aamuyöstä hampurilaista, pirautat Mäkkärin palvelunumeroon, ja tilaus on pian ovellasi.

Lentoaseman lähtöportilla odottaa joukko avustajia, jotka tarjoavat pyörätuolia vähänkin iäkkäämmän näköisille matkustajille. Ikäraja tuntuu olevan 60 tienoilla. Pelkäsin jo hetken, että minutkin halutaan kärrätä koneeseen, mutta ilmeisesti näytin vielä kykenevältä kävelemään itse viidenkymmenen metrin matkan.

Tällaiset palvelut edellyttävät tietysti , että tarjolla on halpaa työvoimaa. Työttömyys on täällä vaikea ongelma, etenkin kun minkäänlaista sosiaaliturvaa ei ole tarjolla. Jos ei ole työtä tai jos vaikkapa sairastuu, on täysin perheen ja sukulaisten tuen varassa. Siksipä ne, joilla on työtä, elättävät yleensä muitakin kuin itsensä.

(Kuvassa minä ja työkaverini suunnittelemme uutta kurssia rannalla. Tähänkin rantakojuun tuotiin läheisestä ravintolasta ruokalista, josta tilaamamme annokset tuotiin pöytään.)

Kuumaa ja vielä kuumempaa

Moni ei ymmärrä suomalaisia, jotka keskellä talvea käyvät avannossa. Minä ymmärrän oikein hyvin, ja päätin täälläkin ottaa saman keinon käyttöön. Vihollista vastaan on hyökättävä sen omin asein! Kun ulkona on lämpöä vain 32 astetta, minäpä menen hotjoogaan, jossa huone on lämmitetty ainakin 36 asteeseen.



Hot- eli bikramjooga koostuu 26 asennosta, jotka toistetaan kaksi kertaa. Harjoitus kestää 90 minuuttia, ja voin kertoa, että hiki ei vain tipu, vaan se valuu niin, että lattialle muodostuu lammikoita. En edes tiennyt, että ihminen voi hikoilla niin vuolaasti.



Asennot ovat samoja kuin tavallisessakin joogassa, mutta tahti on nopeampi. Kun yleensä neuvotaan, että liikkeet pitää tehdä rauhallisesti ja että jos jokin liike tuntuu hankalalta, sitä ei pidä pakottaa, niin bikramjoogassa ohjaaja huutaa kuin vääpeli ja piiskaa yrittämään enemmän ja enemmän. "If you vomit it's ok, I'll weap it, that's what I'm here for!"



Harjoituksen päätyttyä on käytävä suihkussa, vaikka hikoilu kyllä jatkuu vielä suihkunkin jälkeen. Pukuhuoneessa ei kukaan esiinny alasti eikä edes alusvaatteissa. Vaatteet vaihdetaan häveliäästi suihkukopissa, josta astutaan ulos täydellisesti pukeutuneena.



Häveliäisyys näkyy myös rannalla. Paikalliset eivät esiinny uima-asuissa, vaan pitävät vähintään t-paidan päällä vedessäkin. Ehkä Suomeen tulevia hoitajia pitäisi varoittaa, kun he menevät uimahallin puku- ja pesutiloihin!



Olen käynyt bikramjoogassa nyt kolme kertaa, ja olen koukussa. Sinäkin voit kokeilla kotioloissa vaikkapa tekemällä "japanilaisen voileivän": lämmitä sauna 36 asteeseen. Seiso suorana jalat yhdessä, niin että isovarpaat ja kantapäät koskettavat toisiaan. Kumarru ja taivuta polvia niin, että saat kiinni kantapäistä. Suoristaudu hitaasti ja yritä saada nenä koskettamaan polvia. Vatsan ja reisien pitää olla kiinni toisissaan. Huomaat, että lämpö todellakin helpottaa lihasten venymistä.

Kun harjoituksen jälkeen astuu ulkoilmaan, se tuntuu kuin tuntuukin viileältä ja raikkaalta!

Lapu-lapu vai shabu-shabu?

Filippiineillä puhutaan useita kieliä, joista yleisin on tagalogi eli tagalo. Se on pohjana myös filippiinolle, joka on maan virallinen kieli englannin lisäksi. Tagalossa on useita espanjalaisia lainasanoja, mistä syystä se välillä vaikuttaa jopa ymmärrettävältä.

Esimerkiksi viikonpäivien ja kuukausien nimitykset on helppo päätellä, jos osaa jotakin romaanista kieltä: Lúnes, Martés, Miyerkules; Marsó, Máyo, Oktúbre, Nobyémbre. Osa prepositioistakin on suoraa lainaa espanjasta, esimerkiksi pára ja péro. Jopa ummikkosuomalaisen on mahdollista ymmärtää joitakin sanoja. Kaseróla on - aivan oikein - kasari, ja kilo on kilo. Toki vääriäkin johtopäätöksiä voi tehdä. Salamat ei tarkoita salamoita vaan 'kiitos', ja jos tilaat ravintolassa kánin, et saa kania vaan keitettyä riisiä.

Hauska piirre kielessä on yhdyssanat, jotka muodostuvat kahdesta samanlaisesta kaksitavuisesta sanasta. Kun mietit, mitä söisit tänään, voit mennä sari-sariin (kauppaan) ja ostaa vaikka lapu-lapua (kalaa). Vai menisitkö ravintolaan, joka tarjoaa shabu-shabua (valikoima erilaisia ruokalajeja)? Jälkiruoaksi voit tilata halo-haloa.

Kuulostaako ihan höpö-höpöltä?

(Artikkeli pohjautuu kirjoittajan erittäin subjektiivisiin havaintoihin eikä täytä minkäänlaisia tieteellisen tutkimuksen kriteerejä. Kirjoittaja vastaa mahdollisista virheistä ja väärinkäsityksistä, tulkinta sen sijaan jää täysin lukijan omalle vastuulle. Tek. huom.)

Viisauden polulla

Hong Kong on paljon muutakin kuin ostoskeskuksia ja pilvenpiirtäjiä. Itse asiassa olen sitä mieltä, että kaupungin maine ostosparatiisina on vahvasti liioiteltu. Pari päivää jättiläismäisissä ostoskeskuksissa harhailtuani tulin siihen tulokseen, että ainakaan minulle kaupungilla ei ostosmielessä ole paljonkaan tarjottavaa. Luksusmerkkejä oli yllin kyllin, ja ehkäpä, jos olet Chanelin, Vuittonin ja Guccin asiakaskuntaa, voit löytää näitä merkkejä halvemmalla ja ainakin paremman valikoiman kuin Suomesta. Hintatasoltaankaan Hong Kong ei ainakaan Manilan jälkeen tuntunut erityisen edulliselta.

Ostoskeskukset oli suunniteltu niin, että niihin oli helppo päästä sisään, mutta ulospääsyä oli välillä mahdoton löytää. Jostain syystä liukuportaat päättyivät aina samaan pisteeseen, josta juuri oli lähtenyt liikkeelle ihan kuin jossain painajaisunessa. Ehdotankin shoppailuaddikteille muutaman päivän vieroitushoitoa Hong Kongissa.

Vastareaktiona materialismille kävin katsomassa maailman suurinta Buddha-patsasta, joka sijaitsee vain viidentoista minuutin metromatkan päässä keskustasta metsäisessä kukkulamaisemassa. Ylös päästääkseen piti kivuta 268 porrasta, mutta vaiva palkittiin upeilla näköaloilla merelle ja vuorille. Patsaan juurelta lähti vaellusreitti, Viisauden polku, jota toiveikkaana lähdin seuraamaan. Hengitin syvään ja päätin ottaa vastaan kaiken sen viisauden, jonka vaeltaminen toisi tullessaan.

Olin pian kuumissani ja janoinen, ja mielessä kävi jo kääntyminen takaisin. Siinä kohtaa koin kuitenkin valaistumisen hetken ja ymmärsin, että ensimmäinen viisaus on olla luovuttamatta, vaikka matka välillä väsyttää ja pieniä vastoinkäymisiä tulee eteen! Filosofisessa mielentilassa jatkoin eteenpäin, kunnes näin polun varrella kyltin, jossa varoitettiin dengue-kuumetta levittävistä hyttysistä ja käskettiin suojautua peittävällä vaatetuksella. Pysähdyin, ja ymmärsin tulleeni taas käännekohtaan. Nyt piti päättää, jatkaako matkaa hengenvaaraa uhaten vai luopuuko tavoitteesta ja palaa takaisin... Tulin siihen tulokseen, että joskus on viisaampaa antaa periksi, jos määränpäähän pääsy vaatii kohtuuttomia uhrauksia ( ja suoraan sanoen teki mieli jo kahviakin). Niinpä käännyin takaisin, ja tunsin todellakin oppineeni elämästä monta asiaa.

Nyt on koettu maanjäristyskin

Pakkailin juuri tavaroita kasaan, ja tuntui tosi oudolta käsitellä pitkähihaisia vaatteita. Suomesta lähdön jälkeen en ole käyttänyt kertaakaan muuta kuin lyhythihaisia tai hihattomia asuja. Lähden aamulla Hongkongiin, jossa säätiedotuksen mukaan on vain parikymmentä lämpöastetta. Palelee jo, kun ajatteleekin!

Vietimme viime viikolla kolme päivää rantalomaa Subic Bayssa, joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Manilasta pohjoiseen. Alueella on vuoteen 1992 sijainnut Yhdysvaltain Tyynenmeren suurin tukikohta, mikä näkyy alueella vieläkin monin tavoin. Tiet ovat leveitä, matkalla oli jopa yksi liikenneympyrä, ja kaikkialla näkyy armeijan vanhoja rakennuksia.

Myös hotellimme oli ilmeisesti alun perin rakennettu palvelemaan armeijan tarpeita. Ylin kerros muistutti laivan komentosiltaa, ja alakerrassa on varmaankin ollut jonkinlainen upseerikerho. Paikassa oli jotakin selittämätöntä viehätystä; olisi voinut kuvitella olevansa jossakin Agatha Christien kirjan pohjalta tehdyssä elokuvassa.

Vuodesta 2006 lähtien alueella sijaitsee korealaisten omistama telakka. Venekuskimme mukaan amerikkalaiset olivat mukavia, mutta korealaiset ovat ilkeitä. Hän oli ollut jonkin aikaa telakalla töissä ja kertoi, että korealaiset päälliköt lyövät filippiiniläisiä alaisiaan.

Kotimatkalla pysähdyimme syömään, ja juuri kun olin poimimassa lautaselta puikkoihini jotakin merenelävää, tunsin yhtäkkiä voimakasta huimausta. Tarjoilijat juoksivat pelästyneinä ovelle, ja koko rakennus tuntui ikään kuin kelluvan. Tunne oli sama kuin olisi ollut laivassa. Onneksi huojunta ei kestänyt kauan.

Nyt tiedän siis, miltä maanjäristys tuntuu! Manilassa pilvenpiirtäjät olivat kuulemma huojuneet, mutta mitään vakavampaa ei sattunut. Järistys oli ollut voimakkuudeltaan 6 magnitudia (tai jotain sinnepäin...)

Suomalaiset lääkärit saisivat muuten hävetä! Luin Turun Sanomien verkkosivuilta, että kaupungissa jyllää mykoplasma-bakteerin aiheuttama hengitystietulehdus, mutta lääkärit eivät tunnista sairautta ja määräävät vääriä lääkkeitä. Minulla on pitkään ollut kuiva yskä, itse asiassa jo pari vuotta. Kun kielikoulun omistaja, joka by the way on lääkäri, kuuli minun kerran yskivän, hän sanoi heti, että minulla on mykoplasma ja että siihen vaikuttaa vain tietty antibiootti. Saman tien hän haki apteekista lääkkeet, ja nyt yskä on hävinnyt. Kun joskus valitin yskästä työterveyslääkärille, sain vain yskänlääkettä!

Kesäloma alkoi

Viime viikot ovat olleet kiireisiä sekä koulussa että privaattipuolella. Kaikki hoitajat läpäisivät ammattikorkeakoulun pääsykokeen, ja huhtikuun puolivälissä Suomeen matkustaa 25 erikoissairaanhoitajaa. Heidän tulostaan uutisoitiin Hesarissakin, mutta artikkelissa oli vääriä numerotietoja.

Anna ja Silver viettivät täällä parin viikon loman, ja yksi ystäväni poikkesi työmatkallaan käymään. Koulujen kesälomat alkoivat viime viikolla, ja meilläkin on kahden viikon loma ennen kuin aloitamme paikallisten suomen kielen opettajien jatkokoulutuksen. Lähden tiistaina rantalomalle, ja pääsiäisen ajattelin viettää Hongkongissa...

Tsunamivaroitus esti rantaretken

Viime viikolla koulussa oli vieraita eräästä suomalaisesta ammattikorkeakoulusta. Opiskelijat suorittivat ammattikorkean pääsykokeen, ja jos he läpäisevät sen, he saavat opiskelupaikan ammattikorkeakoulun suomenkielisestä koulutusohjelmasta ja täydennysopinnot suoritettuaan suomalaisen sairaanhoitajan pätevyyden. Huomenna julkaistaan tulokset...

Työkaverini mies on ostanut täältä uuden auton, ja meidän piti lähteä tänä aamuna rannalle, joka sijaitsee parin-kolmen tunnin ajomatkan päässä Manilasta. Illalla annettiin kuitenkin tsunamivaroitus ja siirsimme rantareissun tuonnemmaksi. Nyt tsunami on lähestymässä Japania, mutta Filippiinien osalta varoitus on peruttu.

Kävin sen sijaan kadun toisella puolella olevan sportsklubin uima-altaalla, jota talomme asukkaat saavat käyttää. Täällä kaikesta on vain tehty jostain syystä kauhean monimutkaista. Kun haluaa mennä altaalle, on siitä ilmoitettava etukäteen alakerran vastaanotossa. Tämä siksi, että jos työvuorossa on vain yksi henkilö, hän ei voi poistua viedäkseen asiakkaan altaalle. En tiedä, miksi altaalle tarvitaan saattaja... ehkä hänen tehtävänsä on valvoa, että asiakas kirjoittaa nimensä oikein altaalla olevaan vieraskirjaan? Altaan käyttö maksaa 100 pesoa (n. 1,5 e), mutta summa maksetaan vasta seuraavana päivänä. Altaalta tullessa on kuitenkin taas allekirjoitettava jokin paperi... Ilmankos uimassa ei ollutkaan ketään muuta, vaan sain nauttia isosta altaasta aivan yksin.

Kameraostoksenikin työllisti yhteensä kuusi työntekijää. Kun olin valinnut kameran, kolme myyjää saattoi minut kassalle, jossa sain maksaa ostokseni. Sen jälkeen he seurasivat minua ostosten luovutuspisteeseen, jossa seuraan liittyi myös aseistettu vartija. Lukuisten allekirjoitusten jälkeen sain kamerani, ja vartija kulki vierelläni kaupan ulkopuolelle asti. No, vastasihan kameran hinta myyjän vuosipalkkaa.

Päivän sanomalehtikatsaus: Aviomies Francis Martinez Sampalocin kaupungista löysi 25-vuotiaan vaimonsa Mary Joyn hirttäytyneenä nojatuoliin. Mies kertoi poliisille, että heillä oli vaimonsa kanssa ollut ankara riita. Mies olisi halunnut mennä läheiseen tietokonekauppaan katsomaan korealaista sarjaohjelmaa, ja tämä olisi maksanut 25 pesoa (alle 50 senttiä). Vaimo oli ollut kuitenkin sitä mieltä, että rahat olisi pitänyt käyttää heidän omaan yritykseensä. Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä.

BB-talosta Suomi tunnetaan

Katselin juuri telkkarista Greyn anatomiaa. George on yllättäen taas mukana, vaikka hän viimeksi Suomessa katsomassani jaksossa kuoli tunnistamattomaksi ruhjoutuneena leikkauspöydälle! Mitä tässä välissä on tapahtunut, kuka kertoo?

Seuraan myös Täydellisiä naisia perjantai-iltaisin. Viime jaksossa Lynette synnytti, mutta en haluaa paljastaa tapahtumia tämän enempää, jos jakso on Suomessa vasta tulossa. Täällä tulee myös Midsummerin murhat, Ilman johtolankaa ja BB! Eksyin kanavalle, eikä mennyt montakaan sekuntia, kun tunnistin formaatin. Talon asukkaat olivat aivan yhtä vastenmielisiä kuin Suomessakin - ilmeisesti edellytys taloon pääsyyn on idiootilta näyttäminen. Ja arvatkaa mitä: kun nuori kahvilamyyjä kuuli, että olen Suomesta, hän liitti minut heti BB-taloon! Ainoa asia, mitä hän Suomesta tiesi, oli suomalainen vierailija Filippiinien BB-talossa. No, toivottavasti joku muistaa vielä Nokiankin...

Yksi asia täkäläisessä ohjelmatarjonnassa kyllä ihmetyttää. Kolmelta kanavalta tulee joka ilta parhaaseen katsomisaikaan Suurin pudottaja -Aasian suurin pudottaja, jenkkien suurin pudottaja ja vielä suurin avioparipudottaja. Irvistelyä, ähkimistä ja itkua, ja valmentaja huutaa vieressä.Onneksi esitysaika on aina sama, niin että tietää varoa.

Olen saanut lisää tuttavuuksia paikallisesta eläinmaailmasta. Kylpyhuoneessani asuu lisko! Pidän oven visusti kiinni, ja avaan sen varovasti. Astun sisään vasta varmistettuani, että reitti pesualtaalle on selvä. Onneksi uusi lemmikkini viihtyy paremmin seinällä kuin lattialla.

Potkut filippiiniläisittäin

Ihana koulusihteerimme Cherry (joka on myös taitava torakantappaja) odotti meitä aamulla itkuisin silmin. Hän oli saanut potkut! Koulun johtaja oli käynyt aamulla erottamassa hänet ja antanut erottamisen perusteet oikein paperille kirjattuina: kahvinsuodatinta ei ollut pesty kunnolla, taulutussien muste oli vähissä, ja yksi tussi oli täytetty vääränvärisellä musteella! Irtisanominen astui voimaan välittömästi. Cherry oli kuitenkin ehtinyt käydä ostamassa pienet lahjat minulle ja Päiville ja oli odottamassa, että sai ne annettua.

Hän itki kertoessaan, että perheensä vanhimpana lapsena hän on vastuussa koko perheen elättämisestä eikä tiedä, kuinka kertoa potkuista vanhemmilleen.

Emme voineet sanoa muuta kuin että annamme hänelle parhaat suositukset, kun hän hakee uutta työtä. Ja annamme ne todella täydestä sydämestämme.

Cherryllä on muuten suomalainen poikaystävä, johon hän on tutustunut netissä. Tyyppi jopa kävi tapaamassa Cherryä, ja on kuulemma ihan mukava. Ainut haittapuoli on ikä: 64 vuotta! Cherry on 20.

Kiitos muuten kaikille kommenteista! On paljon hauskempi kirjoittaa, kun tietää, että joku lukee. Blogin voi näyttää opiskelijoille ja sitä voi siteerata vuosikertomukseen. Ja ai niin, Anne-Mari: olethan muistanut pestä kupit?

Hyvää Tiikerin vuotta!

Manilan China Town - kiinalainen kaupunginosa - perustettiin jo 1500-luvulla ja se on maailman toiseksi vanhin kiinalainen siirtokunta. Valitettavasti en muista, missä oli vanhin...

Olimme vastaanottamassa kiinalaista uuttavuotta ja seuraamassa juhlallisuuksia lauantaina, jolloin vuosi vaihtui. Osallistuimme opastetuun kävelykierrokseen, joka oli osa paikallisen kirjaston järjestämää Travelling Writer -kurssia. Meidän kolmen suomalaisen lisäksi ryhmään kuului pari filippiiniläistä ja yksi kanadalainen. Kurssin toinen osa, varsinainen kirjoittamisen osuus, on ensi perjantaina. Mielenkiintoista nähdä, millaista kirjoittamisen opetus täällä on.

Lohikäärmekulkueita, ilotulitusraketteja, pillejä - meteli oli pahempi kuin Turun torilla vappuaattona. Kaikenlaisia kulkupelejä hevosvaunuista kolmipyöräisiin. Joukossa hedelmien ja kukkien myyjiä, kerjääviä lapsia, koiria, kissoja ja kanoja! Koko elämä kadulla.

Retken tavoitteena oli myös tutustua kiinalaiseen keittiöön, ja oppaamme olikin paikallisen ruokalehden toimittaja. Kävimme maistelemassa herkkupaloja eri ravintoloissa, ja täytyy sanoa, että sain parhaimman kevätrullan mitä koskaan. Sitä ei ollut keitetty rasvassa, vaan vihannekset oli kääritty ohuen ohueen tortillaa muistuttavaan kuoreen. Halukkaat saivat kokeilla myös kiinalaisia teemunia: munia keitetään kolme päivää (jos nyt oikein ymmärsin?) teen ja erilaisten mausteiden kanssa, ne kuoritaan ja syödään sellaisenaan. Ulkonäkö ei ollut houkutteleva, munan keltuainenkin oli mustunut. Jätin tällä kertaa väliin.

China Town on ehdottomasti toisenkin käynnin arvoinen, ja jos joku teistä vierailee täällä, mennään ehdottomasti käymään!

(Valitettavasti en saanut ladattua tähän uudella kameralla ottamiani kuvia; laitan kuitenkin ryhmäkuvan opiskelijoista.)

Torakka ja auringonpistos

Torstaina oli tähän mennessä kuumin päivä, lämpötila kohosi 37 asteeseen. Kevät alkaa vaihtua kesäksi ja sen huomaa. Aina mukana kulkevat muovipussit tulivat taas tarpeeseen: kun auringonpistos ja huono olo iskevät, voi kaivaa muovipussin kassista ja oksentaa siististi, sivistyneesti ja lähes huomaamatta. Sitten vaan muina miehinä eteenpäin ja pussi seuraavaan roskikseen.

Oksentamiseen saattoi kyllä olla toinenkin syy... Näin ensimmäistä kertaa elämässäni torakan! Se oli peukalon mittainen, ja olin melkein astua sen päälle koulussa. Cherry, koulusihteerimme, otti kengän jalastaan ja kopautti sen hengiltä. Nyt tiedän, miten menetellä seuraavalla kerralla.

Televisiouutisissa kerrottiin miehestä, joka oli ajanut moottoritietä väärään suuntaan. Poliisit pysäyttivät liikenteen, ja uutisissa näytettiin, kun mies talutettiin ulos autostaan. Muut autoilijat hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja hakkasivat häntä keppien kanssa. Lopuksi näytettiin, kun mies makasi verisenä maassa. Ehkä paikallinen tapa on kuljettaa autossa keppiä vastaavien tilanteiden varalta. Paras noudattaa liikennesääntöjä.

Lauantai on toripäivä

Läheisessä puistossa järjestetään lauantaisin markkinat. Tarjolla on valmista ruokaa kaikista maailmanääristä. Padat porisevat ja gillit savuavat. Voit itse valita merenelävän, joka grillataan ja paloitellaan valmiiksi syötäväksi. Alle banaaninlehti, joka toimii kertakäyttölautasena, ja mukaan lime, pussi soijakastiketta ja pari chilipalkoa. Herkun voi nauttia katosten alle järjestetyissä pöydissä, joissa ihmiset viettävät lauantaipäivän piknikkiä.

Vihanneksista suurin osa on minulle tuntemattomia, vaikka joukossa on myös tutut porkkanat, paprikat ja tomaatit. Parsa on hyvin ohutta ja maistuu ihanalta keitettynä osterikastikkeen kanssa. Hedelmistä tutuimpia ovat omenat, ananakset, mangot ja banaanit. Myös mansikoita ja mustikoita (!) on myynnissä. Mangoja on kahdenlaisia: keltaiset ovat mehukkaita ja makeita, vihreät kovahkoja ja kirpeitä. Ne syödään alkupaloina chilikastikkeen kera. Ananakset kuoritaan valmiiksi, ja ne ovat raikkaita ja huippumakeita. Syön varmaan kilon hedelmiä päivässä...

Pieni uutinen päivän lehdessä, sivun alareunassa: neljä pientä lasta oli leikkinyt kadulla ja kuollut sähköiskuun, jonka olivat saaneet suojaamattomasta sähköjohdosta. Lasten iät olivat neljästä seitsemään. Uutisen pienuus järkytti yhtä paljon kuin varsinainen onnettomuuskin...

Koulussa

"Koulu" tarkoittaa kahta huonetta, joiden kalustus koostuu muovisista pulpeteista, vanhoista puutarhatuoleista ja muusta epämääräisestä sälästä. Opetusvälineinä on tussitalu, cd-nauhuri ja televisio. Huoneistoon kuuluu myös kolmas huone, johon osa opiskelijoista on majoittunut. Kalusteita ei ole, vaan he nukkuvat patjoilla lattialla.

Pidän aina mukana kassissa ylimääräisiä muovipusseja siltä varalta, että täytyy käyttää koulun vessaa. Lattia on märkä, mikä johtuu täkäläisestä tavasta huuhdella jätökset näkymättömiin: otetaan kauhallinen vettä ja heitetään pyttyyn. Samalla sitä roiskuu ympäristöönkin. Muovipussit ovat sitä varten, että laitan ne jalkoihini kenkien päälle, koska bakteeripitoisesta vedestä voi saada tartunnan, jos jalassa on pienikin haava. Vessan käyttöön liittyy toinenkin pieni erikoisuus: käytettyä vessapaperia ei heitetä pönttöön (se voi tukkeutua) vaan paperikoriin.

Koulun sijaintiin liittyy pieni paikallinen yksityiskohta. Viereisessä huoneistossa myydään "lahjakkaiden ja seksikkäiden" (talented and sexy) tyttösten palveluja. Hinnatkin on laitettu näkyviin: edullisin palvelu 250 pesoa, kallein 500 - mitä sitten lienevätkin... euroina kolmesta ja puolesta seitsemään.

Erikoisista olosuhteista huolimatta tunnelma luokassa on korkealla ja töitä tehdään kovasti. Opiskelijat omaksuvat uusia sanoja uskomattoman nopeasti, ja ani harvoin täytyy turvautua englantiin, jotta tulee ymmärretyksi.

Kaksio yhdeksännessä kerroksessa

Saavuin Manilaan tammikuisesta, pimeästä ja hyytävän kylmästä Suomesta. Vastassa oli tropiikin kosteanlämmin tuuli, pilvenpiirtäjät ja savusumu.

Asun Makatissa, joka on pankki- ja toimistomaailman keskus. Viikonloppuisin kaupunginosa hiljenee, kun toimistot ovat kiinni, mutta viikolla kadut täyttyvät kiireisistä virastoihmisistä: naiset ovat pukeutuneet asiallisesti paitapuseroon ja kapeaan hameeseen, miehet suoriin housuihin ja valkoisiin paitoihin. Lähes kaikki ovat aasialaisia. En vielä erota selvästi, kuka on Koreasta, kuka Japanista, Vietnamista tai Kiinasta. Filippiiniläiset ovat kuitenkin vähiten aasialaisen näköisiä; historia ensin espanjalaisten ja sitten amerikkalaisten hallittavina näkyy myös kaukasialaisina kasvonpiirteinä.

Asuntoni on hyvällä paikalla: vieressä on pankkiautomaatti, pesula ja pieni ruokakauppa. Lähistöllä on myös kaksi puistoa, ravintoloita joka lähtöön ja luksusluokan sportsclub, jossa en tosin ole vielä käynyt. Huoneistossa on alakerrassa olohuone/keittiö, pieni kodinhoitohuone ja wc, yläkerrassa makkari ja wc/kylppäri.

Keittiössä on kaasuliesi, mikro, leivänpaahdin ja iso riisinkeitin, jonka siirsin kyllä heti kodinhoitohuoneeseen. Yhtään astiakaappia ei ole, vaan astiat ovat katettuna valmiiksi ruokapöytään ikään kuin odottamaan vieraita.

Jokaisen talon edessä seisoo vartija, ja sisään tullessa on käveltävä vastaanottotiskin ohi. Jokaisen vierailijan tulosta ilmoitetaan sisäpuhelimella, ja vieraan on kirjoitettava nimensä vieraskirjaan. Huoneiston ovessa on kolminkertainen lukitus. Toissailtana olin tosin jättänyt avaimet yöksi oveen, mutta onneksi kukaan ei ollut vienyt niitä. Niin että se siitä turvallisuudesta...