Hong Kong on paljon muutakin kuin ostoskeskuksia ja pilvenpiirtäjiä. Itse asiassa olen sitä mieltä, että kaupungin maine ostosparatiisina on vahvasti liioiteltu. Pari päivää jättiläismäisissä ostoskeskuksissa harhailtuani tulin siihen tulokseen, että ainakaan minulle kaupungilla ei ostosmielessä ole paljonkaan tarjottavaa. Luksusmerkkejä oli yllin kyllin, ja ehkäpä, jos olet Chanelin, Vuittonin ja Guccin asiakaskuntaa, voit löytää näitä merkkejä halvemmalla ja ainakin paremman valikoiman kuin Suomesta. Hintatasoltaankaan Hong Kong ei ainakaan Manilan jälkeen tuntunut erityisen edulliselta.
Ostoskeskukset oli suunniteltu niin, että niihin oli helppo päästä sisään, mutta ulospääsyä oli välillä mahdoton löytää. Jostain syystä liukuportaat päättyivät aina samaan pisteeseen, josta juuri oli lähtenyt liikkeelle ihan kuin jossain painajaisunessa. Ehdotankin shoppailuaddikteille muutaman päivän vieroitushoitoa Hong Kongissa.
Vastareaktiona materialismille kävin katsomassa maailman suurinta Buddha-patsasta, joka sijaitsee vain viidentoista minuutin metromatkan päässä keskustasta metsäisessä kukkulamaisemassa. Ylös päästääkseen piti kivuta 268 porrasta, mutta vaiva palkittiin upeilla näköaloilla merelle ja vuorille. Patsaan juurelta lähti vaellusreitti, Viisauden polku, jota toiveikkaana lähdin seuraamaan. Hengitin syvään ja päätin ottaa vastaan kaiken sen viisauden, jonka vaeltaminen toisi tullessaan.
Olin pian kuumissani ja janoinen, ja mielessä kävi jo kääntyminen takaisin. Siinä kohtaa koin kuitenkin valaistumisen hetken ja ymmärsin, että ensimmäinen viisaus on olla luovuttamatta, vaikka matka välillä väsyttää ja pieniä vastoinkäymisiä tulee eteen! Filosofisessa mielentilassa jatkoin eteenpäin, kunnes näin polun varrella kyltin, jossa varoitettiin dengue-kuumetta levittävistä hyttysistä ja käskettiin suojautua peittävällä vaatetuksella. Pysähdyin, ja ymmärsin tulleeni taas käännekohtaan. Nyt piti päättää, jatkaako matkaa hengenvaaraa uhaten vai luopuuko tavoitteesta ja palaa takaisin... Tulin siihen tulokseen, että joskus on viisaampaa antaa periksi, jos määränpäähän pääsy vaatii kohtuuttomia uhrauksia ( ja suoraan sanoen teki mieli jo kahviakin). Niinpä käännyin takaisin, ja tunsin todellakin oppineeni elämästä monta asiaa.
Pääsiäinen Turussa sujui paljon perinteisemmissä puitteissa,virpomista ja suklaamunien syöntiä ja rairuohon koristelua! Sääkin oli sopivan eksoottinen,räntäsadetta,virpojien kumisaappaatkin juuttuivat puolen metrin lumikinokseen.Mutta ei annettu periksi mekään,kyllä siinä vähän viisastuikin varmaan...
VastaaPoista