Pala Suomea

Filippiineillä on nyt uusi presidentti, Benigno Aquino III, tuttavallisesti Noynoy. Hän on edesmenneen presidentti Corazon Aquinon poika. Jonka isä oli myös presidentti...

Vaalit menivät odotettua rauhallisemmin. Kun edellisten vaalien aikaisissa mellakoissa kuoli useita satoja, jäi kuolleiden määrä nyt yhdeksään.

Ilmeisesti uudella presidentillä, joka on vasta 40-vuotias, on selkärankaa. Hän nimittäin ilmoitti, ettei aio lopettaa tupakointia, vaikka on mahdollisesti huono esimerkki muille. "Tupakointi on harvoja vapauksia, joita minulla on jäljellä, ja auttaa selviytymään paineista", hän perusteli. Kunnioitettavaa rehellisyyttä; moni olisi taipunut yleisen mielipiteen edessä ja ilmoittanut lopettaneensa. Ja sitten tuprutellut salaa nurkan takana.

Lomailimme viime viikolla Bagiossa, joka sijaitsee parisataa kilometriä Manilasta pohjoiseen vuoristossa 1500 metrin korkeudessa. Tämäkin lomakohde perustettiin 1900-luvun alussa, kun amerikkalaiset tarvitsivat toipumispaikkaa sotilailleen. Täällä allekirjoitettiin myös toisen maailmansodan jälkeinen rauhansopimus Japanin kanssa, jonka jälkeen amerikkalaiset myönsivät Filippiineille itsenäisyyden.

Asuimme hirrestä ja luonnonkivistä rakennetusta hotellissa, joka toi mieleen alppihotellit ja olisi voinut sijaita vaikka Lapissa. Ympärillä oli laajat mäntymetsät, ja muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta olisi voinut kuvitella olevansa vaikka Suomessa. Ilmakin oli viileän raikasta, mikä on syynä siihen, että Bagioon paetaan kesäajan kuumuutta.

Baarista löytyi myös Finlandia-vodkaa! Aamiaisella tarjottiin joulutortun näköisiä leivonnaisia, ja lähtiäislahjaksi saimme mukaamme pullaa! Sokerina pohjalla oli melkein suomalainen eli ruotsalainen sauna, jossa saimme nautiskella kipakoista löylyistä aivan yksinämme. Sinne siis, jos koti-ikävä yllättää...

Tulen Suomeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Toisaalta on ihanaa jättää tämä kuumuus taakse, toisaalta olo on haikea, koska tiedän, että jään kaipaamaan monia asioita: ihmisten ystävällisyyttä ja välittömyyttä, hyvää ja huomaavaista käytöstä, ihania mangoja, pomeloita ja ananaksia, edullista hintatasoa, joka mahdollistaa ylellisyyksiä, joihin Suomessa ei ole varaa: säännölliset mani- ja pedikyyrit, lähes päivittäiset joogatunnit, siivooja, ravintolat ja kahvilat, joissa voi tilata miettimättä hintoja... Torakoihin ja liskoihinkin on jo tottunut.

Nähdään siis pian Suomessa, rakkaat ihmiset!

Ei vappuvapaita!

Harmittiko, kun vappu osui lauantaiksi eikä ylimääräistä vapaapäivää tullutkaan? Halonen olisi voinut tehdä samoin kuin Filippiinien presidentti Arroya: tämä päätti, että vapunpäivä siirretäänkin tänä vuonna maanantaiksi!

Me työhullut suomalaiset emme tietenkään voineet hyväksyä ansaitsematonta vapaapäivää noin vain, etenkin kun seuraavakin maanantai on vaalien takia vapaata. Ilmoitimme opiskelijoille, että tulemme kouluun. Ja niin tulivat kaikki opiskelijatkin. Tätä minä sanon motivaatioksi.

Päivän teemana oli leikit, pelit ja musiikki kieliopin opetuksessa, ja hauskaa oli! Tilasimme pitsaa, opiskelimme imperfektiä Ultra Bran Heikko valo -kappaleen avulla ja puhaltelimme ilmapalloja lasten iloksi.

Ai kenen lasten? Osalla paikallisista suomen kielen opettajista, jotka nyt siis ovat opiskelijoitamme, on lapset mukana koulussa joka päivä. Pienin, kolmivuotias poika, nukkuu päiväunet luokassa olevalla sohvalla. Kukaan lapsista ei häiritse millään tavalla. Yleensä he leikkivät hiljaa toisessa huoneessa - myös kolmivuotias - ja pistäytyvät välillä istumassa äitinsä sylissä vähän aikaa, kun tulee ikävä. Isommat, vanhin on yhdeksän, pitävät huolta pienemmistä.

Kun ihmettelin, miksi lapset eivät vaadi enempää aikuisten huomiota, minulle kerrottiin sen johtuvan siitä, että täällä on niin paljon lapsia joka paikassa. Silti lapset eivät ole mitenkään onnettomia, päinvastoin. Heitä ei myöskään torjuta, vaan aina halutessaan heille on syli ja halauksia tarjolla. En ole kertaakaan kuullut minkäänlaista moitteen sanaa, vaan lapsia ohjataan ystävällisesti, ja kumma kyllä he eivät millään tavalla vastustele saati kiukuttele. Onko siis niin, että mitä enemmän lapset saavat olla keskipisteenä, sitä enemmän he vaativat huomiota?