Palveluyhteiskunnassa

Täällä ymmärtää, mitä käsite hyvä palvelu tarkoittaa.

Se tarkoittaa sitä, että tasokkaassa ravintolassa tarjoilija tuo silkkivuoratun puurasian, josta voit valita sopivan vahvuiset silmälasit, jos et näe lukea ruokalistaa. Viereesi tuodaan myös pieni jakkara, jolle voit asettaa käsilaukkusi, ettei se likaannu lattialla. WC-paperirullan pää on taiteltu kauniisti kolmioksi, ja jokaisen kävijän jälkeen WC-emäntä käy taittelemassa rullan pään uudestaan seuraavaa kävijää varten.

Supermarketin parkkipaikalla on avustaja, joka osoittaa sinulle vapaan ruudun. Marketissa ostoksesi pakataan valmiiksi. Parkkivahti auttaa sinua siirtämään ostokset autoon, ja kun olet valmis ajamaan ulos ruudusta, hän pysäyttää muun liikenteen, niin että pääset vaivatta pois. Tietysti hän odottaa korvaukseksi pientä tippiä, koska hän ei saa palkkaa vaan on työllistänyt itse itsensä. (Jos unohdat tipin, voi olla, että seuraavalla kerralla autoasi on vähän naarmutettu.)

Vaatekaupassa myyjä ottaa valitsemasi vaatteet ja vie ne valmiiksi sovituskoppiin, joka on niin iso, että voit riisuutua ja pukeutua vaivatta - ja ehkä jaksat sovittaa useampiakin vaatteita kuin aluksi oli tarkoitus...

Jonottaessasi liikenneruuhkassa auton ikkunaan koputetaan ja sinulle tarjotaan ostettavaksi juotavaa, hedelmiä tai vaikkapa pölyrättejä. Nämäkin myyjät ovat itsenäisiä yrittäjiä!

Kampaaja hieroo hiustenleikkuun yhteydessä hartiasi ilman eri korvausta ja tarjoaa mahdollisuuden myös mani- ja pedikyyriin. Hiustenpesukin on tehty miellyttäväksi: tuoli kallistuu niin, että olet makuuasennossa, ja niskasi alle laitetaan pieni tyyny.

Nälkä ei pääse yllättämään minään vuorokaudenaikana, koska lähes kaikilla ravintoloilla on ilmainen kotiinkuljetus, joillakin jopa 24 tuntia vuorokaudessa. Jos vaikka mieli alkaa tehdä aamuyöstä hampurilaista, pirautat Mäkkärin palvelunumeroon, ja tilaus on pian ovellasi.

Lentoaseman lähtöportilla odottaa joukko avustajia, jotka tarjoavat pyörätuolia vähänkin iäkkäämmän näköisille matkustajille. Ikäraja tuntuu olevan 60 tienoilla. Pelkäsin jo hetken, että minutkin halutaan kärrätä koneeseen, mutta ilmeisesti näytin vielä kykenevältä kävelemään itse viidenkymmenen metrin matkan.

Tällaiset palvelut edellyttävät tietysti , että tarjolla on halpaa työvoimaa. Työttömyys on täällä vaikea ongelma, etenkin kun minkäänlaista sosiaaliturvaa ei ole tarjolla. Jos ei ole työtä tai jos vaikkapa sairastuu, on täysin perheen ja sukulaisten tuen varassa. Siksipä ne, joilla on työtä, elättävät yleensä muitakin kuin itsensä.

(Kuvassa minä ja työkaverini suunnittelemme uutta kurssia rannalla. Tähänkin rantakojuun tuotiin läheisestä ravintolasta ruokalista, josta tilaamamme annokset tuotiin pöytään.)

Kuumaa ja vielä kuumempaa

Moni ei ymmärrä suomalaisia, jotka keskellä talvea käyvät avannossa. Minä ymmärrän oikein hyvin, ja päätin täälläkin ottaa saman keinon käyttöön. Vihollista vastaan on hyökättävä sen omin asein! Kun ulkona on lämpöä vain 32 astetta, minäpä menen hotjoogaan, jossa huone on lämmitetty ainakin 36 asteeseen.



Hot- eli bikramjooga koostuu 26 asennosta, jotka toistetaan kaksi kertaa. Harjoitus kestää 90 minuuttia, ja voin kertoa, että hiki ei vain tipu, vaan se valuu niin, että lattialle muodostuu lammikoita. En edes tiennyt, että ihminen voi hikoilla niin vuolaasti.



Asennot ovat samoja kuin tavallisessakin joogassa, mutta tahti on nopeampi. Kun yleensä neuvotaan, että liikkeet pitää tehdä rauhallisesti ja että jos jokin liike tuntuu hankalalta, sitä ei pidä pakottaa, niin bikramjoogassa ohjaaja huutaa kuin vääpeli ja piiskaa yrittämään enemmän ja enemmän. "If you vomit it's ok, I'll weap it, that's what I'm here for!"



Harjoituksen päätyttyä on käytävä suihkussa, vaikka hikoilu kyllä jatkuu vielä suihkunkin jälkeen. Pukuhuoneessa ei kukaan esiinny alasti eikä edes alusvaatteissa. Vaatteet vaihdetaan häveliäästi suihkukopissa, josta astutaan ulos täydellisesti pukeutuneena.



Häveliäisyys näkyy myös rannalla. Paikalliset eivät esiinny uima-asuissa, vaan pitävät vähintään t-paidan päällä vedessäkin. Ehkä Suomeen tulevia hoitajia pitäisi varoittaa, kun he menevät uimahallin puku- ja pesutiloihin!



Olen käynyt bikramjoogassa nyt kolme kertaa, ja olen koukussa. Sinäkin voit kokeilla kotioloissa vaikkapa tekemällä "japanilaisen voileivän": lämmitä sauna 36 asteeseen. Seiso suorana jalat yhdessä, niin että isovarpaat ja kantapäät koskettavat toisiaan. Kumarru ja taivuta polvia niin, että saat kiinni kantapäistä. Suoristaudu hitaasti ja yritä saada nenä koskettamaan polvia. Vatsan ja reisien pitää olla kiinni toisissaan. Huomaat, että lämpö todellakin helpottaa lihasten venymistä.

Kun harjoituksen jälkeen astuu ulkoilmaan, se tuntuu kuin tuntuukin viileältä ja raikkaalta!

Lapu-lapu vai shabu-shabu?

Filippiineillä puhutaan useita kieliä, joista yleisin on tagalogi eli tagalo. Se on pohjana myös filippiinolle, joka on maan virallinen kieli englannin lisäksi. Tagalossa on useita espanjalaisia lainasanoja, mistä syystä se välillä vaikuttaa jopa ymmärrettävältä.

Esimerkiksi viikonpäivien ja kuukausien nimitykset on helppo päätellä, jos osaa jotakin romaanista kieltä: Lúnes, Martés, Miyerkules; Marsó, Máyo, Oktúbre, Nobyémbre. Osa prepositioistakin on suoraa lainaa espanjasta, esimerkiksi pára ja péro. Jopa ummikkosuomalaisen on mahdollista ymmärtää joitakin sanoja. Kaseróla on - aivan oikein - kasari, ja kilo on kilo. Toki vääriäkin johtopäätöksiä voi tehdä. Salamat ei tarkoita salamoita vaan 'kiitos', ja jos tilaat ravintolassa kánin, et saa kania vaan keitettyä riisiä.

Hauska piirre kielessä on yhdyssanat, jotka muodostuvat kahdesta samanlaisesta kaksitavuisesta sanasta. Kun mietit, mitä söisit tänään, voit mennä sari-sariin (kauppaan) ja ostaa vaikka lapu-lapua (kalaa). Vai menisitkö ravintolaan, joka tarjoaa shabu-shabua (valikoima erilaisia ruokalajeja)? Jälkiruoaksi voit tilata halo-haloa.

Kuulostaako ihan höpö-höpöltä?

(Artikkeli pohjautuu kirjoittajan erittäin subjektiivisiin havaintoihin eikä täytä minkäänlaisia tieteellisen tutkimuksen kriteerejä. Kirjoittaja vastaa mahdollisista virheistä ja väärinkäsityksistä, tulkinta sen sijaan jää täysin lukijan omalle vastuulle. Tek. huom.)

Viisauden polulla

Hong Kong on paljon muutakin kuin ostoskeskuksia ja pilvenpiirtäjiä. Itse asiassa olen sitä mieltä, että kaupungin maine ostosparatiisina on vahvasti liioiteltu. Pari päivää jättiläismäisissä ostoskeskuksissa harhailtuani tulin siihen tulokseen, että ainakaan minulle kaupungilla ei ostosmielessä ole paljonkaan tarjottavaa. Luksusmerkkejä oli yllin kyllin, ja ehkäpä, jos olet Chanelin, Vuittonin ja Guccin asiakaskuntaa, voit löytää näitä merkkejä halvemmalla ja ainakin paremman valikoiman kuin Suomesta. Hintatasoltaankaan Hong Kong ei ainakaan Manilan jälkeen tuntunut erityisen edulliselta.

Ostoskeskukset oli suunniteltu niin, että niihin oli helppo päästä sisään, mutta ulospääsyä oli välillä mahdoton löytää. Jostain syystä liukuportaat päättyivät aina samaan pisteeseen, josta juuri oli lähtenyt liikkeelle ihan kuin jossain painajaisunessa. Ehdotankin shoppailuaddikteille muutaman päivän vieroitushoitoa Hong Kongissa.

Vastareaktiona materialismille kävin katsomassa maailman suurinta Buddha-patsasta, joka sijaitsee vain viidentoista minuutin metromatkan päässä keskustasta metsäisessä kukkulamaisemassa. Ylös päästääkseen piti kivuta 268 porrasta, mutta vaiva palkittiin upeilla näköaloilla merelle ja vuorille. Patsaan juurelta lähti vaellusreitti, Viisauden polku, jota toiveikkaana lähdin seuraamaan. Hengitin syvään ja päätin ottaa vastaan kaiken sen viisauden, jonka vaeltaminen toisi tullessaan.

Olin pian kuumissani ja janoinen, ja mielessä kävi jo kääntyminen takaisin. Siinä kohtaa koin kuitenkin valaistumisen hetken ja ymmärsin, että ensimmäinen viisaus on olla luovuttamatta, vaikka matka välillä väsyttää ja pieniä vastoinkäymisiä tulee eteen! Filosofisessa mielentilassa jatkoin eteenpäin, kunnes näin polun varrella kyltin, jossa varoitettiin dengue-kuumetta levittävistä hyttysistä ja käskettiin suojautua peittävällä vaatetuksella. Pysähdyin, ja ymmärsin tulleeni taas käännekohtaan. Nyt piti päättää, jatkaako matkaa hengenvaaraa uhaten vai luopuuko tavoitteesta ja palaa takaisin... Tulin siihen tulokseen, että joskus on viisaampaa antaa periksi, jos määränpäähän pääsy vaatii kohtuuttomia uhrauksia ( ja suoraan sanoen teki mieli jo kahviakin). Niinpä käännyin takaisin, ja tunsin todellakin oppineeni elämästä monta asiaa.

Nyt on koettu maanjäristyskin

Pakkailin juuri tavaroita kasaan, ja tuntui tosi oudolta käsitellä pitkähihaisia vaatteita. Suomesta lähdön jälkeen en ole käyttänyt kertaakaan muuta kuin lyhythihaisia tai hihattomia asuja. Lähden aamulla Hongkongiin, jossa säätiedotuksen mukaan on vain parikymmentä lämpöastetta. Palelee jo, kun ajatteleekin!

Vietimme viime viikolla kolme päivää rantalomaa Subic Bayssa, joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Manilasta pohjoiseen. Alueella on vuoteen 1992 sijainnut Yhdysvaltain Tyynenmeren suurin tukikohta, mikä näkyy alueella vieläkin monin tavoin. Tiet ovat leveitä, matkalla oli jopa yksi liikenneympyrä, ja kaikkialla näkyy armeijan vanhoja rakennuksia.

Myös hotellimme oli ilmeisesti alun perin rakennettu palvelemaan armeijan tarpeita. Ylin kerros muistutti laivan komentosiltaa, ja alakerrassa on varmaankin ollut jonkinlainen upseerikerho. Paikassa oli jotakin selittämätöntä viehätystä; olisi voinut kuvitella olevansa jossakin Agatha Christien kirjan pohjalta tehdyssä elokuvassa.

Vuodesta 2006 lähtien alueella sijaitsee korealaisten omistama telakka. Venekuskimme mukaan amerikkalaiset olivat mukavia, mutta korealaiset ovat ilkeitä. Hän oli ollut jonkin aikaa telakalla töissä ja kertoi, että korealaiset päälliköt lyövät filippiiniläisiä alaisiaan.

Kotimatkalla pysähdyimme syömään, ja juuri kun olin poimimassa lautaselta puikkoihini jotakin merenelävää, tunsin yhtäkkiä voimakasta huimausta. Tarjoilijat juoksivat pelästyneinä ovelle, ja koko rakennus tuntui ikään kuin kelluvan. Tunne oli sama kuin olisi ollut laivassa. Onneksi huojunta ei kestänyt kauan.

Nyt tiedän siis, miltä maanjäristys tuntuu! Manilassa pilvenpiirtäjät olivat kuulemma huojuneet, mutta mitään vakavampaa ei sattunut. Järistys oli ollut voimakkuudeltaan 6 magnitudia (tai jotain sinnepäin...)

Suomalaiset lääkärit saisivat muuten hävetä! Luin Turun Sanomien verkkosivuilta, että kaupungissa jyllää mykoplasma-bakteerin aiheuttama hengitystietulehdus, mutta lääkärit eivät tunnista sairautta ja määräävät vääriä lääkkeitä. Minulla on pitkään ollut kuiva yskä, itse asiassa jo pari vuotta. Kun kielikoulun omistaja, joka by the way on lääkäri, kuuli minun kerran yskivän, hän sanoi heti, että minulla on mykoplasma ja että siihen vaikuttaa vain tietty antibiootti. Saman tien hän haki apteekista lääkkeet, ja nyt yskä on hävinnyt. Kun joskus valitin yskästä työterveyslääkärille, sain vain yskänlääkettä!

Kesäloma alkoi

Viime viikot ovat olleet kiireisiä sekä koulussa että privaattipuolella. Kaikki hoitajat läpäisivät ammattikorkeakoulun pääsykokeen, ja huhtikuun puolivälissä Suomeen matkustaa 25 erikoissairaanhoitajaa. Heidän tulostaan uutisoitiin Hesarissakin, mutta artikkelissa oli vääriä numerotietoja.

Anna ja Silver viettivät täällä parin viikon loman, ja yksi ystäväni poikkesi työmatkallaan käymään. Koulujen kesälomat alkoivat viime viikolla, ja meilläkin on kahden viikon loma ennen kuin aloitamme paikallisten suomen kielen opettajien jatkokoulutuksen. Lähden tiistaina rantalomalle, ja pääsiäisen ajattelin viettää Hongkongissa...

Tsunamivaroitus esti rantaretken

Viime viikolla koulussa oli vieraita eräästä suomalaisesta ammattikorkeakoulusta. Opiskelijat suorittivat ammattikorkean pääsykokeen, ja jos he läpäisevät sen, he saavat opiskelupaikan ammattikorkeakoulun suomenkielisestä koulutusohjelmasta ja täydennysopinnot suoritettuaan suomalaisen sairaanhoitajan pätevyyden. Huomenna julkaistaan tulokset...

Työkaverini mies on ostanut täältä uuden auton, ja meidän piti lähteä tänä aamuna rannalle, joka sijaitsee parin-kolmen tunnin ajomatkan päässä Manilasta. Illalla annettiin kuitenkin tsunamivaroitus ja siirsimme rantareissun tuonnemmaksi. Nyt tsunami on lähestymässä Japania, mutta Filippiinien osalta varoitus on peruttu.

Kävin sen sijaan kadun toisella puolella olevan sportsklubin uima-altaalla, jota talomme asukkaat saavat käyttää. Täällä kaikesta on vain tehty jostain syystä kauhean monimutkaista. Kun haluaa mennä altaalle, on siitä ilmoitettava etukäteen alakerran vastaanotossa. Tämä siksi, että jos työvuorossa on vain yksi henkilö, hän ei voi poistua viedäkseen asiakkaan altaalle. En tiedä, miksi altaalle tarvitaan saattaja... ehkä hänen tehtävänsä on valvoa, että asiakas kirjoittaa nimensä oikein altaalla olevaan vieraskirjaan? Altaan käyttö maksaa 100 pesoa (n. 1,5 e), mutta summa maksetaan vasta seuraavana päivänä. Altaalta tullessa on kuitenkin taas allekirjoitettava jokin paperi... Ilmankos uimassa ei ollutkaan ketään muuta, vaan sain nauttia isosta altaasta aivan yksin.

Kameraostoksenikin työllisti yhteensä kuusi työntekijää. Kun olin valinnut kameran, kolme myyjää saattoi minut kassalle, jossa sain maksaa ostokseni. Sen jälkeen he seurasivat minua ostosten luovutuspisteeseen, jossa seuraan liittyi myös aseistettu vartija. Lukuisten allekirjoitusten jälkeen sain kamerani, ja vartija kulki vierelläni kaupan ulkopuolelle asti. No, vastasihan kameran hinta myyjän vuosipalkkaa.

Päivän sanomalehtikatsaus: Aviomies Francis Martinez Sampalocin kaupungista löysi 25-vuotiaan vaimonsa Mary Joyn hirttäytyneenä nojatuoliin. Mies kertoi poliisille, että heillä oli vaimonsa kanssa ollut ankara riita. Mies olisi halunnut mennä läheiseen tietokonekauppaan katsomaan korealaista sarjaohjelmaa, ja tämä olisi maksanut 25 pesoa (alle 50 senttiä). Vaimo oli ollut kuitenkin sitä mieltä, että rahat olisi pitänyt käyttää heidän omaan yritykseensä. Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä.